Lahjoita
Tue kokonaisvaltaisen kestävyyden tutkimista ja opettamista, tee lahjoitus:
Tilinumero: FI52 5091 0320 1948 39 (Osuuspankki)
Saaja: Ikikaiku-elämänperintösäätiö
Viite: 7799
Rahankeräysluvan numero: RA/2022/646
Keräysvarat käytetään kestävän elämäntavan parhaiden käytäntöjen tutkimiseen ja niiden opettamiseen kaikille kiinnostuneille.
Kiinteistölahjoitus
Säätiö ottaa vastaan perintöinä ja lahjoituksina kestävään elämään soveltuvia kiinteistöjä. Pääasiassa pyrimme vahvistamaan maaseudun elinvoimaisuutta, mutta otamme vastaan myös esimerkiksi yhteisöllisen asumisen tai kestävän käsityöläisyyden mahdollistavia kaupunkikiinteistöjä. Säätiö pyrkii etsimään kaikille kiinteistöille osaavat ja työlleen omistautuneet hoitajat jo ennen kuin päätös kiinteistölahjoituksen vastaanottamisesta tehdään. Erityisen tärkeää omistautujan löytyminen on silloin, kun lahjoitukseen sisältyy jatkuvaa kunnossapitoa vaativia rakennuksia.
Kun yksin maalla ikääntyvän kotipaikalla ei ole jatkajaa, voi tilan lahjoittaminen säätiölle avata valoisia näkymiä työn ja asumisen jatkolle. Lahjoittajalla on mahdollisuus pidättää itsellään oikeuksia kuten elinikäinen hallintaoikeus. Asuminen voi jatkua ennallaan, mutta naapuriin voisi nousta ekokylä, jonka asukkaat sitoutuvat solmimaan perhehoitosopimuksen siinä vaiheessa, kun lahjoittajan hoidon tarve todetaan.
Kunnat maksavat perhehoidon tukea, joka tarjoaa hoitotyöhön kouluttautuneelle hyvän starttirahan omavaraisuuden rakentamiseen. Säätiö tarjoaa sosiaalisen kestävyyden tukea lahjoittajan ja omistautujien yhteisasumiselle, jonka aikana tilan hiljainen tieto saa rauhallista siirtymäaikaa.
Vastaa kiinteistölahjoittajan kyselyyn TÄSTÄ.