Ikikaiku-elämänperintösäätiön tarkoitus on tutkia ja opettaa kokonaisvaltaisen kestävyyden parhaita käytäntöjä sekä mahdollistaa maalle omistautuminen maata omistamatta, kestävästi ja ilman maayhteyden menettämisen vaaraa.
Säätiön toiminta on avointa kaikille säätiön tarkoitukseen tai toimintaperiaatteisiin sitoutuville. Rakennamme polkuja elämään ympäröivän luonnon: metsän ja sen asukkaiden ehdoilla.
Säätiön omistautujien valtuuskunta, eli Ikikaiku-kilta palvelee ympäröivää yhteiskuntaa kestävän elämän asiantuntijana. Ikikaiku-säätiö vaalii monimuotoisuutta ja kestävää ihmiseloa osana metsää.
Ikikaiku-säätiön toimintaan tarvitaan monenlaisia taitajia. Sosiokraattiseen päätöksentekoon ovat tervetulleita osallistumaan kaikki, jotka jakavat säätiön arvot ja haluavat työskennellä kokonaisvaltaisen kestävyyden edistämiseksi. Hallituksen esityslistalla olevia asioita pohditaan virtuaalisessa puhepiirissä, jonka perusteella sähköinen pöytäkirja laaditaan hallituksen jäsenten allekirjoitettavaksi.
Kuukausikirjeessämme saat kutsulinkin tuleviin tapahtumiin. Kokoonnumme Digital Samba -kanavallamme tiistaisin, klo 17:30-19. Kuukauden ensimmäisenä tiistaina tehdään sosiokraattisia päätöksiä, toisena ja neljäntenä tiistaina perehdytään säätiön toimintaan liittyviin asioihin yhdessä ja kuukauden kolmantena tiistai-iltana jaetaan ajatuksia, tunteita ja tarinoita puhepiirissä.
Keräysvaroilla turvataan säätiön toiminnan jatkuvuus, mahdollistetaan maalle omistautuminen maata omistamatta ja tuetaan kokonaisvaltaisen kestävyyden parhaiden käytäntöjen tutkimista ja opettamista.
Toimiakseen säätiön on maksettava vuosittaista patentti- ja rekisterihallituksen valvontamaksua ja ostettava tilintarkastuspalvelut. Säätiön tarkoituksen mukainen maalle omistautumisen mahdollistaminen edellyttää omistautumiskiinteistöjen välttämättömien kulujen kuten vakuutusten sekä tie- ja jätemaksujen kattamista. Lahjoitusvaroilla voidaan myös palkata työntekijöitä säätiön toimistoon ja Ikikaiku-opistoon.