Omistautujan tarina

Tobias *1976, Pohjois-Pohjanmaa 

Miksi tyytyä tähän, kun voi tyytyä vähempään. 

Unelmoin omaehtoisuudesta, omavaraisuudesta, pitkästä tutkimusmatkasta itseen, maahan ja tilaan. Haluan sitoa itseni aikaan ja tilaan. Haluan olla osa jotain itseäni suurempaa. Haluan vaihtoehdon nykymeiningille. Haluan olla osa ratkaisua.

Tahdon etsiä suljettua kiertoa elämääni, niin että minusta jää jäljelle muistoja vain ja vain itseni kokoinen kasa hiiltä. Etsin omaa polkua, reittiä kotiin. Haluan löytää ekologisesti kestävän tavan elää. Haluan, että pojat saavat mahdollisuuden elää ja oppia luonnosta.

Haluan oppia menneestä, olla tietoinen olevasta ja tehdä tulevasta paremman niillä keinoin, joita tämä polku mahdollistaa.

Tahdon oppia, kuulla, nähdä perinnerakentamista, perinnetyömenetelmiä, vanhoja työtapoja. Niin, että voin nivoa, soveltaa ja päivittää uusien tekniikoiden ja materiaalien kanssa omaan ympäristöön, tapaan ja tilaan sopivasti.

Haluan jakaa kokemaani ja oppimaani yhteisölle. Osittainenkin omavaraisuus olisi hyvä tavoite. Haluan luoda lyhyillä tuotantoketjuilla hyvinvointia, paikallista jakamisen ja kohtuullisuuden kulttuuria.

Tutkin yhteiskunnan reuna-alueiden elementtejä: rakennetun ja rakentamattoman ympäristön kohtaamispaikkoja. Kahden isomman ympäristötyypin yhteisvyöhykkeen ominaisuudet: kaupunki- ja maaseutuympäristö. Miten ison yhdyskunnan liepeet ja rippeet sulautuu lähiöiden, yrityskylien ja esikaupunkien takapihojen kautta hukkapelloiksi, hukkamateriaaliksi, minun aarreaitoikseni… Tuo ei-kenenkään-maa, joka erottaa maalaiset ja kaupunkilaiset ja rakentaa illuusion erosta, jota todellisuudessa ei ole. Olemme samaa.

Tämä pätee myös ihmismieleen ja kulttuuriin. Reunalla ja syrjässä olevat ihmiset ja heidän suhteensa yhteiskuntaan ja luontoon on kiinnostava aihe.

Osin omavarainen tilani voisi toimia kuntouttavan työn paikkana, osa tuloistani tulisi tästä. Ehkä tämänkin voisi toteuttaa osin vaihtotalouden keinoin: kuntoutuja, asiakas, toisi tullessaan jotakin tilalla tarvittavaa: puutavaraa, säkillisen papuja, suolaa, vaatteita.

Erittäin kiinnostava on myös Ikikaiku-elämänperintösäätiön kehitteillä oleva perhehoidon malli, jossa ikääntyvä maalla asuva ihminen saa omistautujalta hoivan kotiinsa. Ammattini lähihoitajana mahdollistaisi tämän.

Työpajoja olen suunnitellut ja toteuttanut monenlaisissa yhteyksissä: Teatterissa, varhaiskasvatuksessa ja mielenterveyskuntoutujien parissa. Tilan työt ovat nähdäkseni hyvinkin sovellettavissa erilaisiin työpajamuotoihin.

Meditoin. Sekä perinteisessä, tai tutummassa, staattisessa muodossa, mutta myös dynaamisessa muodossa. Dynaamisen meditaation keinoja käytän itse usein erilaisissa suorittavissa, toisteisissa töissä, kuten sukkaa parsiessa, kompostia kääntäessä tai tiskatessa. Näitä metodeja voisi käyttää myös asiakkaiden kanssa.

Osa-aikainen työ talvisaikaan voi olla mahdollinen. Kylän, kunnan palveluissa esimerkiksi hoiva/asumisohjauspuolella tai muussa, projektiluonteisessakin työssä. Osa-aika-, tai osavuosityö. Kun maa on jäässä, kasvukauden ulkopuolella, joulu-maaliskuussa voisin kuvitella tekeväni lyhyttä työpäivää tilan ulkopuolella. Tosin talviaika on itselle hiljaista, vetäytyvä aikaa. Ja menneen kesän kirjausta, työkalujen korjausta ja tulevaan kasvukauteen valmistavia töitä riittää myös. Nokkospellosta on nostettu koko kasvi. Lehdet ja siemenet on kuivattu erikseen, ja varret on liotettu syysaikaan ja talviajan voi loukutella kuituja, punoa lankoja ja kutoa kankaita….

Markkinoilla voi kiertää puhumassa ja pitämässä työpajaa, myydä/vaihtaa nokkosen siementä ja hankkia talolle tarpeellista tilalle. Markkinoilla voi kiertää myös virtuaalisesti ja esimerkiksi Reko- ja muut ruokaringit toimivat myös täällä Oulun alueella.

Kyllä maa pitää ihmisen työssä, jos sen antaa. Ja kohtuudella jos elää, niin pärjää vähemmällä

Wikipedia kertoo että kokonaisen tilan vuokrannutta henkilöä kutsuttiin nimityksellä Lampuoti.

”Lampuoti (ruots. landbonde) on agraarisessa Suomessa maanviljelyyn tarkoitetun koko tilan vuokraaja. Vanhassa maanvuokralainsäädännössä käytettiin termiä ”lampuotitilan vuokramies”.[1] Tässä suhteessa lampuodit erosivat torppareista, jotka olivat vuokranneet vain osan vuokranantajan tilasta työvastiketta, taksvärkkiä vastaan. Mäkitupalaiset puolestaan olivat vuokranneet vain asuntotontin, eivät viljelymaata.

Omistautujan ja säätiön suhde on ehkä sukua vähän tälle. Tai ainakin minusta tuntuu mukavalta ajatella näin. Lampuoti, tai pehtoori.

Ja vaikka tämä olisikin vain jonkinlainen ikäkriisi, niin mitä sitten. Olen luonut nahkaani usein tämän elämän aikana. Ja tässä näen yhtäkkiä edessäni kaiken mitä olen jättänyt taakseni. Ja vieläpä hyvässä, uusien, rakentavien asioiden syntymisen mahdollistavassa valossa. 

Muita ”asiasanoja”: työpanos, energiapanos, tasapaino, kestävyys, tulva, mennyt, oleva, tuleva, syklisyys, monimuotoisuus,

Kun aikaa ei ole koskaan
Kun raha määrittelee kaikkea
kun aika on rahaa
Eikö silloin kaikki ole ei mitään?